Saukkojärven kotiseutu- ja koulumuseo sijaitsee Ranuan kunnan Saukkojärven
kylässä. Saukkojärven koulu perustettiin 1800-luvun lopulla sivistämään
väkirikkaan kylän väkeä. Koulu rakennettiin vuonna 1898 ja se oli toiminnassa
vuoteen 1959 asti. Tämän jälkeen rakennukseen perustettu koulumuseo kuvastaa
entisajan kansakouluelämää, ja kertoo etenkin 1930-luvun koulunkäynnistä.
Koulumuseon kahdessa luokassa on näytteillä koulun alkuperäistä esineistöä
sekä tavaroita muista lähiseudun opinahjoista. Suuremman luokkahuoneen
seinillä on esillä liitutaulujen lisäksi koulun vanhojen opettajien ja
oppilaiden kuvia. Toisessa luokkahuoneessa puolestaan esitellään mm.
oppilaiden käsityönäytteitä 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoleen väliin.
Siellä on myös yksi koulun ensimmäisistä pulpeteista, joka on saatu
lahjoituksena takaisin museolle.
Koulurakennuksessa on lisäksi opettajan asunto, joka on sisustettu opettaja
Anna Turusen aikaiseksi. Turunen toimi opettajana koululla vuosina 1928–56.
Useimmat opettajan asunnon huonekalut ovat Anna Turusen miehen, Akseli Turusen
tekemiä. Keittiössä sijaitsi ennen Saukkojärven kylän ensimmäinen lääkekaappi,
jonne saatiin kylän ensimmäiset lääkepulverit vuonna 1912.
Koulumatkat saattoivat olla entisaikaan pitkät, jolloin lapset majoittuivat
koulua vastapäätä olevaan oppilasasuntolaan, joka aloitti toimintansa
1910-luvun loppupuolella. Museon pihapiirissä on myös navetta ja liiteri.
Koulun yläkerrassa on esillä kotiseutumuseon perusnäyttely, jossa on esillä
paikallista talonpoikaisesineistöä. Näyttely kertoo kylän elinkeinoista,
ihmisistä ja heidän vaiheistaan lähes kahden vuosisadan ajalta. Siellä on
nähtävillä mm. kylän kantaisän Heikki Hutun uurresaha vuodelta 1829.